Anneka

Hei,

olen Anneka (Anne-Katariina) ja olen valmistunut puheterapeutiksi Oulun Yliopiston logopedian laitokselta helmikuussa 2008. Valmistumiseni jälkeen toimin puheterapeuttina terveyskeskuksessa, jossa arvioin ja kuntoutin alle kouluikäisiä lapsia sekä aikuisia. Olen toiminut yksityisenä puheterapeuttina aiemmin Belgiassa. Siellä asiakaskuntaani kuului mm. kaksi- ja monikielisiä lapsia ja nuoria. Olen työskennellyt myös lastenneurologisella osastolla, missä kokemusta kertyi lasten puheen ja kielen kehityksen arvioimisesta osana moniammatillista tiimiä.

Rovaniemellä olen toiminut ammatinharjoittajana syyskuusta 2014 alkaen. Minulla on kokemusta pääosin alle kouluikäisten ja kouluikäisten lasten kuntouttamisesta. Asiakkaillani on mm. puheen ja/tai kielenkehityksen viivettä, laaja-alaisia oppimisen vaikeuksia, haasteita vuorovaikutuksessa (mm. autismikirjon asiakkaita), kehityksellistä kielihäiriötä, lukivaikeuksia, erilaisia oraali- ja puhemotoriikan vaikeuksia (mm. dyspraksia) ja artikulaatiovirheitä. Tarjoan puheterapiapalveluita suomen kielellä, konsultointia ja ohjausta voin tehdä myös englannin kielellä.

Käytössäni on monipuolisesti materiaalia ja välineistöä erilaisten puheen ja kielen kehityksen ja vuorovaikutuksen haasteiden sekä oppimisvaikeuksien puheterapeuttiseen kuntoutukseen. Tukiviittomien ja kuvien käyttö on luonteva osa työtäni tarvittaessa. Pyrin kouluttautumaan säännöllisesti syventääkseni ammattitaitoani (kts. kohta ”koulutus”).